16. toukokuuta 2013

Huasteleppa levveemmin

En olisi koskaan uskonut kuuntelevani ihan asioikseni rap-musiikkia. Olen teininä kuunnellut mm. Eminemiä ja yksittäisiä suomalaisten rap-artistien kappaleita, mutten koskaan urhannut ajatusta lähteä katsomaan livenä.


Olin varmaankin elämäni ensimmäisellä rapkeikalla ja vieläpä ihan vapaasta tahdosta. Voin kertoa, että kannatti. Vähän tosin jännitti poistua omalta mukavuusalueelta.

Savon oma poika, Timi Lexikon, oli keikalla Joensuun Bepopissa 15.5.2013.

Keikanjälkeinen fiilis oli ylitsepursuava. Minkään "tavallisen" rokkikeikan jälkeen ei ole ollut samanlaista fiilistä, en ainakaan muista että olisi. Sitä ei voi sanoin kuvailla. Cheekit ja Palefacet kalpenee Lexikonin rinnalla.

Keikkapaikalta pois kävellessäni mielessä velloi hirveästi ajatuksia. Ajattelin, että Timin kappaleissa laulumelodia täydentää rap-osuuksia ja niinhän se on, vaikka lauluääni ei olekaan priimaa. Yritin kuunnella välistä sanoja, en niinkään biittiä, vaikka kappaleissa olikin jytyä. Timi kuitenkin laukoi sanoja perän jälkeen niin nopeasti, etten saanut niistä kiinni. Ehdottomasti lähden katsomaan miestä uudelleen. Suosittelen lämpimästi!

Levy tulloo ulos 31.5.2013!

12. toukokuuta 2013

"Candy doesn't have to have a point. That's why it's candy"

Tämä viikko on ollut yhtä hulabaloota.. Leipomista, maalaamista, äitienpäivävalmistelua yms... Huhhuh. Alkuviikosta aloitimme maalausprojektin koulussa. Kaikki tekivät jotain itselleen. Meikäläinen maalasi Johnny Deppin. Toinen maalaus on vielä kesken....

Siitä tuli hieno :)

Tuli myös käytyä salille. Rääkki oli ilmeisesti niin kova, että vasemman jalan pohje alkoi kramppaamaan.

Valmistelin äitienpäiväksi maittavan aterian. Uusia perunoita, pippuripihviä pippurisella kermakastikkeella ja tuoretta salaattia. Nams. Leivoin myös cake popseja, koska halusin kokeilla jotain uutta. Äkkimakeita, mutta TODELLA hyviä :)

Cake pops


Reckless Love, Reckless Love (ja vielä kerran) Reckless Love!

Ei ole pitkään aikaan ollut fanityttöfiilis, mutta viimeiset kaksi viikkoa on mennyt pelkästään hehkuttaessa.


Reckless Loven Night On Fire voitti YleX:n viikon Rytmibarometrissä ja lauantaina sinkku nousi viikon himotuimmaksi kappaleeksi, One Directionin ohi. Hähää! >:) Äänestää voi täältä.

Katsoin lauantaina myös Euroviisuetkot, jossa viisuraati kommentoi tämän vuoden euroviisuehdokkaita. Raati antoi Suomen edustajalle, Krista Siegfridsille parhaimmat pisteet. Saa nähdä kuinka tytön käy. Kommentoimassa olivat Hanna Pakarinen, Rakel Liekki, Olli Herman ja Cristal Snow. Ohjelma tuli suorana ja lähetys kesti lähes neljä tuntia.

Huomisesta lähtien Nelosella Neljän tähden talkoot -ohjelmassa nähdään Ninja Sarasalon ja Jonsun lisäksi Reckless Loven rumpali Hessu Maxx. Ohjelmaa esitetään maanantaista torstaihin klo 19 alkaen.

Ensi perjantaina, 17.5.2013 Kuopiossa avautuu uusi kauppakeskus IsoCee. Miten tämä liittyy Reckless Loveen? Bändi esiintyy akustisesti kauppakeskuksessa sijaitsevassa "keilaravintola" BowlD1nerissa klo 14.00.

PS: Poikaystäväni tulee pian Espanjasta ja pääsen taas hänen syleilyynsä! ^^


Translation:

This week's been about baking, painting. gym, Mother's Day preparing etc... I'm exhausted. In the beginning of the week we had an art project. I painted my favourite actor, Johnny Depp. He's gorgeous!

Past two week is been about Reckless Love and only Reckless Love. First of all they won twice this week. For example Night On Fire was "the most desired" song of the week in YleX ;) Keep voting here!

Next friday, 17th May, Reckless Love is gonna light up the new mall called IsoCee on fire in Kuopio playing an acoustic set at the opening. I haven't seen them play acoustic ever during my "Reckless era".

PS: My boyfriend is been in Spain for 3 weeks and tomorrow he comes back. Unfortunately I have to wait 'til weekend to grab him but still. <3

3. toukokuuta 2013

Livin' The Life

Kauan odotettu Reckless Loven keikka oli vapun aattona Kuopion Henry's Pubissa. Näin bändin viimeksi Englannissa. Matkalla keikkapaikalle radiosta tuli Steel Dragonin Livin' The Life ja heti perään Steel Pantheria. Loistava aloitus illalle ;)


Henkkaan saavuttuani tuttuja alkoi valua sisään. Jännitys oli käsin kosketeltavissa. Keikalla tuli hypittyä ja heilutettua tukkaa niin, että niskat on vieläkin jumissa. :P

Settilista:

Animal Attraction
Wild Touch
Bad Lovin' *new
Born To Break Your Heart
Beautiful Bomb
Dance
Back To Paradise
Badass
Romance
On The Radio
Night On Fire *new
Hot
One More Time

Kiitos kaikille ihanille ihmisille keikkaseurasta; Venla, Henri, Paula, Saija, Anna, Miitu, Hanna, Paula sekä tietysti Reckless Love :)


Pepe
Translation:

30/04/13 - Reckless Love at Henry's Pub, Kuopio, Finland

Long waiting has come to an end. I finally saw my favourite band Reckless Love after 6 months. Last time I saw them in England. During my ride to the venue the radio was on my side and played Steel Dragon and Steel Panther. Definitely the kickoff for the evening :)

The gig was awesome, as always. All the friends were there. The venue was packed full of people. The energy and excitement was bubbling in the air. Reckless Love played two new songs, Bad Lovin' and first time live the brand new single, Night On Fire. See the complete setlist above.

What a great night!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...