Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muut. Näytä kaikki tekstit

31. tammikuuta 2013

Kohti terveempää elämää

Kuukausi vaihtuu huomenna ja aion aktivoitua tässä blogin kirjoittamisessa. :)

Aktivoiduin muutenkin muutama viikko sitten ja lähdin poikaystäväni kanssa salille. Siitä se ajatus sitten lähti. Tavoite on käydä vähintään kerran viikossa salilla ja mahdollisesti myös uimassa. Katselin jo kuntoilumahdollisuuksia ja hintoja Outokummusta. Varsinaista kuntokeskusta siellä ei ole, mutta kuntosali ja uimahalli kyllä. Olen ylpeä myös juomisen lopettamisesta. Hyvä minä ^^




Olen ollut joulukuun alusta työharjoittelussa Kuopion Musiikkikeskuksessa. Harjoittelu päättyy perjantaina. Mahtavaa on ollut. Olen saanut tehdä valoja erinäisiin konsertteihin.

Kirjoitin myös vuoden ensimmäisen työhakemuksen. Pitää olla valppaana töiden suhteen ja hakea niin paljon kuin mahdollista. Viime kevät oli stressaava ja jätin kokonaan hakematta kesätöitä, pyhitin kesän rentoutumiselle ja ihmissuhteen rakentamiselle. Elämä rullaa taas ja olen ylpeä itsestäni :)

Haaste

Nyt kun en ole taas piiitkään aikaan kirjoitellut mitään, niin aloitetaanpa uusi vuosi "haasteella".

----

"Kaunis, rietas onnellinen" -blogin kirjoittaja ja ystäväni Reetta oli laittanut minulle haasteen. :)

----

Ohjeet:

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

----

1. Pidän luonnon kaudesta ja kun sille päälle satun, yritän ikuistaa sen kamerallani.

2. Ykkösbändi vuodesta 2005 on ollut Reckless Love. Senhän kaikki luultavasti tietävät. Jos totta puhutaan, en osaa enää luokitella kuuntelemiani/fanittamiani bändejä paremmuusjärjestykseen. Erästä brittiläisbändiä nimeltä JETTBLACK olen kuunnellut ja fanittanut vuodesta 2010. Kävin heitä Englannissa katsomassa viime lokakuussa.


3. Opiskelen itselleni jo kolmatta ammattia.

4. Olen allerginen eläimille.

5. Lopetin juomisen :)

6. Pidän leipomisesta ja ruoanlaitosta.

7. Olen herkkis, itken helposti.

8. Lempinäyttelijäni on Johnny Depp. Näin kerran unta, että törmäsin kadulla Johnnyyn ja lähdimme kiertämään kaupunkia. Kukaan ei seurannut meitä tai kiljunut perään.

9. Paras muisto viime vuodelta on ehdottomasti Englannin reissu, olin siellä viikon verran. Reissasin yksin läpi kolme kaupunkia, Lontoo, Norwich ja Nottingham. Reckless Lovella ja JETTBLACKIlla oli silloin kiertue, joten näin muutamia keikkojakin.

10. Huumorintajuni on hieman erikoinen. Jutut on välillä niin outoja, ettei aina itsekään pysy perässä :D

11. Pidän mieluiten kirpputorivaatteista kuin "high streetistä", niinkuin muotiohjelmissa sanotaan.

----


1. Oletko koskaan haaveillut ulkomaille muutosta?
-Kyllä olen, Englannissa olisi mukava asua koska BRITTIAKSENTTI. *_* No, onhan minulla siellä hyviä kavereitakin :)

2. Kuinka pitkälle olet/olisit valmis opiskelemaan että saavuttaisit unelma ammattisi?
- Eiköhän opiskelut riitä toistaiseksi. Kunhan tämänhetkiset opinnot saan päätökseen. Jospa kolme ammattitutkintoa auttaisi saavuttamaan "unelma-ammatin".

3. Millaista musiikkia tykkäät kuunnella?
- Pörrötukkaheviä elikkäs tyyliin "80s hair metal" ja "2000s rock".

4. Pidätkö tämänhetkisestä työstäsi (jos työskentelet)?
- 2 kk:n työssäoppimisjakso Kuopion Musiikkikeskuksessa on ollut antoisaa.

5. Jos olisit vuodenaika mikä olisit?
- Kevät tai syksy, en tiedä miksi.

6. Jos saisit päättää yhden musiikkityylin jota soitettaisiin maailman loppuun asti mikä se olisi?
- Hmm... Kyllä maailma on parempi paikka, kun muitakin musiikkityylejä soitetaan.

7. Mikä on lempi juomasi?
- Kaakao

8. Oletko syntyjäsi siitä kaupungista missä nyt asustelet?
- Olen tällä hetkellä kirjoilla Outokummussa, mutta olen syntyjäni kotoisin Kuopiosta, joten vastaukseni on EN.

9. Onko sinulla tatuointeja tai lävistyksiä? (millaisia/missä?)
- Lävistyksiä kaksi huulessa ja yksi kielessä sekä yhteensä viisi korvissa.

10. mikä on lempi värisi?
- Riippuu fiiliksestä, punainen, pinkki...

11. Onko Sinun helppo keksiä näitä kysymyksiä? ;)
- Ei :P

----



Omat kysymykset:
1. Lempiohjelmasi TV:ssä?
2. Luettele 5 kaikkien aikojen parasta elokuvaa.
3. Luettele 5 kaikkien aikojen parasta bändiä/artistia.
4. Jos saisit tavata kenet tahansa kuuluisan julkisuuden henkilön, kuka se olisi?
5. Edelliseen kysymykseen jatkoa... Mitä tekisitte ja minne menisitte?
6. Mikä on bravuurisi ruoanlaitossa?
7. Oletko aamuvirkku vai torkku?
8. Mitä harrastat?
9. Paras lastenohjelma kautta aikain? :D
10. Mitä tekisit miljoonalla (1 000 000) eurolla?
11. Joko tiedät, mitä aiot tehdä ensi kesänä? Jos vastasit kyllä, niin mitä?



----
Haastan teidät (en kyllä ihan löytänyt 11 haastettavaa):


21. toukokuuta 2012

"Tyhmäkin sen huomaa"

Huumorimusiikkia on tehty iät ja ajat. Suomalaisen perusluonteeseen kuuluu melankolisuus, joten vastapainoksi pitää olla jotain nauruhermoja kutkuttavaa. On lukuisia TV-sarjoja/elokuvia; Velipuolikuu, Vintiöt, Uuno Turhapuro, Pekka Puupää, Pekko Aikamiespoika, Vääpeli Körmy, Ketonen & Myllyrinne jne.

Nyt astutaan sellaiselle osa-alueelle kuin "huumoriyhtyeet":

Halavatun Papat

Halavatun papat on vuonna 1989 perustettu iisalmelainen mopokerho, josta kehittyi vuonna 1996 huumoriyhtye ja myöhemmin elämys- ja ohjelmapalveluyritys. Yhtye esiintyy kahtena eri kokonaisuutena: Halavatun Papat band ja Halavatun Papat duo. Duon erikoisuutena on se, että rumpuina käytetään Pappa-Tunturi-mopoa. (wikipedia)



Kummeli

Jokainen suomalainen tuntee tai ainakin tietää Kummeli-sketsiohjelman. Kummeleista on tehty myös elokuvia: Kummeli Stories, Kultakuume, Alivuokralainen ja Jackpot. Pidän heidän tuotannostaan, niin elokuvista, kuin tv-sarjastakin. Kummeli-näyttelijöistä löytyy taitavia muusikoita mm. Heikki Silvennoinen.

Speedy & Saku (Timo Kahilainen & Heikki Silvennoinen)
Matti Näsä (Heikki Silvennoinen)

Jaakko Teppo

Jaakko Tepon tuotannosta, niin musiikillisessa kuin pakinoissakin ovat esillä oman kotiseudun, Savon ja Pohjois-Karjalan murre, maaseutukulttuuri ja yhteiskunnalliset ongelmat, joihin hänen satiirinsa kohdistui. (wikipedia)

Isäni pitää erityisesti Jaakko Tepon tuotannosta. Ehkä "outo" huumorintajuni on sieltä peräisin.

Bat & Ryyd

Bat & Ryyd on suomalainen 1980-luvun lopulla toimintansa aloittanut, Kemijärveltä lähtöisin oleva elektronista huumori-, pop- ja rockmusiikkia esittävä duo. Duon tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa "Ehtaa tavaraa", "Lentävä puliukko" ja "Fiilaten ja höyläten". (wikipedia)



Jope Ruonansuu

”Jope” Ruonansuu on suomalainen koomikko, imitaattori, muusikko ja näyttelijä. Menestyneimmissä kappaleissaan Ruonansuu on yleensä karikatyyrin keinoin liioitellut jonkun julkisuuden henkilön ominaisuuksia ja maneereja tai humoristisesti pureutunut ajankohtaisiin asioihin. Vaikka Ruonansuun musiikki on enimmäkseen humoristista, hän on tehnyt ja esittänyt myös herkkiä, vakavamielisiä kappaleita. (wikipedia)



Petri Nygård

Petri Nygårdin kappaleet sisältävät rivoa kielenkäyttöä ja käsittelevät muun muassa seksiä ja päihteitä. Niissä myös mainitaan monia julkisuuden henkilöitä. (wikipedia)


Steel Panther

Yhdysvaltalainen glam metal yhtye Steel Panther parodioi 80-luvun musiikkia niin omien kappaleiden, kuin covereidenkin kautta. Yhtyeen jäsenet ovat viimeisen päälle tuolta aikakauduelta. Sanoitukset liittyvät mm. seksiin, huumeisiin ja naisiin.


24. huhtikuuta 2012

No Stress

Eletään jännittäviä aikoja. Viimeiset viikot opistolla ovat käsillä.

Alkaa tuntua, että mitä lähemmäs kesää mennään, sitä väsyneemmäksi tulen, vaikka pitäisi olla toisin. Kouluprojekti painaa päälle, vastuu ja sitä kautta myös stressi lisääntyy. Mutta eiköhän tämä tästä, aina olen kuitenkin hommani hoitanut.

Onneksi viime viikonloppuna oli totaalinen aivojen nollaus. Kävimme paikallisessa laulamassa karaokea parina iltana ja yöunet jäivät vähälle. Eilen iltana pistimme koko asuntolan pimeäksi ja pelasimme "pimeän piilosta"(?). Kello taisi lähestyä kahta ennen kuin pääsimme nukkumaan ja väsymystaso oli tänään sen mukainen.

Opistolla on meneillään pääsykokeet ja minullakin on ne edessä kahden viikon päästä Outokummussa. Vähän on kyllä sellainen kutina, että kyllä minä sinne pääsen.

Tulevan viikonlopun ajattelin viettää kotosalla Kuopiossa munkkien ja siman kera. Oi, koti <3


1. huhtikuuta 2012

Menetin neitsyyteni!

Olin perjantaina ensi kertaa DJ:nä soittamassa levyjä. Paikkana oli Mikkelin Pub Päämaja. :)

Yllätyin, kun eräs jätkä tuli pyytämään Hardcore Superstarsia, mutta sitä ei valitettavasti löytynyt talon CD-pakista. Soitin sitten Mötley Crüeta. Tuli soitettua kans kaikkee kasarista uudempaan musiikkiin.

Vajaan neljän tunnin yöunien jälkeen olin aamupäivästä takaisin opistolla. Petra soitti leffaseuraa. Katsottiin Leijonakuningas. Sen jälkeen menin tekemään ruokaa. Käytiin kaupassa ja aloin katsomaan toista elokuvaa Taking Woodstock, jonka olen muistaakseni nähnyt aiemmin TV:stä.

Loppuilta vierähti jostain kumman syystä rakkauslaulujen metsästyksessä. Etsintä tosin ei tuottanut tulosta.

29. maaliskuuta 2012

Bury Your Demons

:: The Blanko ::

Viikon päästä on luvassa mm. The Blankoa. En ole nähnyt bändiä sitten viime syksyn, kun olivat keikalla Kuopion Henry's Pubissa. Näin The Blankon ensimmäisen kerran levynjulkaisukeikalla Helsingin Semifinalissa viime keväänä. :)

Tähän väliin pieni mainospläjäys:

The Blanko soittaa perjantaina 6.4. kaksipäiväisessä tatuointitapahtumassa Jyväskylän Pub Katseessa.

Kuva: www.pubkatse.fi
Koska pian on pääsiäinen ja seuraava maanantai on vapaata, lähden pariksi päiväksi Helsinkiin. The Blankolla on keikka sunnuntaina 8.4. Helsingin Bar Loosessa ja ajattelin kertalaakista mennä senkin katsomaan.

http://www.facebook.com/theblanko

:: theFALLEN ::

Englannin Yorkista ponnistava theFALLEN esiintyi ensimmäisen kerran suomalaiselle yleisölle viime kesänä.  Bändi nähtiin Suomessa edellisen kerran marraskuussa. Nyt theFALLEN palaa jälleen ja kovempana kuin koskaan.

04.04.2012 - Jatuli, Haukipudas
05.04.2012 - Nuclear Nightclub, Oulu
06.04.2012 - Pasha Fest, Varkaus
07.04.2012 - Bar Backstage "Bäkkäri", Helsinki


theFALLEN julkaisee debyyttialbumin "Bury Your Demons" 1. toukokuuta 2012.

www.facebook.com/theFALLENonline

Aiemmat merkinnät theFALLENista:
http://kingdomofspeedprincess.blogspot.com/2011/06/kissoja-ja-puudeleita.html
http://kingdomofspeedprincess.blogspot.com/2011/06/kesa-karpaset.html




19. maaliskuuta 2012

BALLS OUT!

Tänään oli mielenkiintoinen maanantai. En saanut työpaikalla mitään aikaiseksi. Lähetin pari talkoohakemusta festareille, mutta siihen se jäi. Totesin työpaikkaohjaajalleni, että pisti miettimään onko minusta oikeasti toimistohommiin. Pidän enemmän käytännön asioista ja käsillä tekemisestä. Mutta pitäähän jonkun ne paperihommatkin tehdä. Aamusta iski myös keikanjälkeinen masennus.


Töiden jälkeen kävin ostamassa Classic Rock -lehden. Lehden ostettuani kävelin Anttilasta ulos ja vastassani oli mies korin kanssa. Selitti jotain taidejutuista ja tarjosi kookospalloja. Sain hyvän mielen sekä itselle, että miehelle, kun tein samalla pienen lahjoituksen taiteen hyväksi. Odottaessani bussia kävin vielä ostamassa pieniä suklaamunia. Nams. Tätä olen kaivannut.

Cocoballs!
Kuka haluaa munaa?

Pisti hieman hymyilyttämään, kun luin bussissa matkalla opistolle Reckless Loven kolmesivuista haastattelua Classic Rock lehdestä. Ollista kirjoitettiin seuraavasti: "golden-maned Viking love-god singer". Lisäksi Universal kuvailee bändiä mm. näin: "the Barons of Boinky-Boink". :D


:: HAIL TO THE MERRY METAL ::

Viime viikonloppu oli yksi parhaimmista tässä kuussa.

Riikka soittaa vaille kaksi iltapäivällä, vastaan: "Oon ihan kohta siellä, menee pari minuuttia." Otin Riikan kyytiin ja ajoimme auton parkkiin entisen kouluni viereen.

Keikkapaikalle saavuttuamme paikalla olikin jo muutamia tuttuja, Tessa, Ira, Anna, Hanna-Mari, Hanna... Siinä muutama tunti oltuamme lähdimme Riikan kanssa hakemaan kännykkääni autosta ja samalla kävimme McDonaldsista "ravitsevaa" syötävää.

Jonotus meni yllättävän nopeasti hyvässä seurassa. Iltapäivän kuluessa seuraamme liittyivät myös Jenna ja muutamia muita, joita en nyt tähän hätään muista :)

Tuntia ennen ihmiset järjestäytyivät jonoon. Tuli pientä kränää järjestyksestä, mutta lopulta naurettiin koko asialle. Taloon oli kaksi sisäänpääsyä, toisesta pääsi ennakkolipulliset ja toisesta ilman. Jonotimme pääoven edessä. Kun ovet aukaistiin, ladoin rahat tiskiin, heitin takin narikkaan ja juoksin vauhdilla saliin. Pääsimme toiseen riviin keskelle.

Lämppärinä toimi Perk. Yhtyeessä oli tuttu rumpali yläasteajoilta. Itse en kuulu kyseisen musiikkityylin kuuntelijoihin, mutta taitavia muusikoita he ovat. Fiilistelymusiikiksi erittäin toimivaa.

Reckless Love onkin sitten toinen tarina.. Lämppärin lopetettua astuu Pepe lavalle ja yleisö alkaa kiljumaan täyttä päätä. Seuraavassa sekunnissa tulee Jalle ja kiljuminen jatkuu. Eikä siinä vielä kaikki, Hessun ilmaannuttua lavalle teinien kurkut huutavat hoosiannaa. Tässä vaiheessa olisi tarvittu korvatulppia. Keikka ei ollut vielä edes alkanut. Pyörittelimme vain päitämme Riikan kanssa.

Holtittoman rakkauden settilista oli yllätyksiä täynnä. Kappaleita tuli niin vanhalta, kuin uudelta albumilta. :) Keikka oli tajuton, niin kuin aina. Voisin jopa verrata Lontoon meininkiin. Yleisö oli hurmiossa. Kaikki huusi, hyppi ja kiljui. Eturivin aita meinasi kaatua monta kertaa, kun ihmiset työntyivät takaa yrittäessään koskettaa Ollia tai Pepeä. Hiki virtasi niin bändillä kuin yleisöllä. Fiilis oli nähtävästi katossa ellei taivaissa.

Reckless Love soitti viimeisenä biisinä "One More Timen". Ei aikaakaan kun jätin paikkani ja juoksin taakse hyppimään innoissani. Riikka tuli perästä aivan yhtä sekaisin. Takana seisoskelivat myös Mimosa, Miitu, Henri, Venla, Jani, Paula ja Saija. :)

Keikan jälkeen oli vuorossa nestetankkaus. Kun muut jäivät odottamaan pojilta nimmareita, lähdimme Riikan kanssa ulos. Jonkun ajan päästä Perkin pojat tulivat myös ulos. Vaihdoimme pari sanaa heidän kanssaan.

Talo alkoi pian tyhjentyä. Kävelimme nuokkarin taakse, siellä oli poikien keikkabussi. Joitakin ihmisiä pyöri bussin ympärillä. Hessu tulee ja näyttää hyvin kiireiseltä. Riikka pyytää miestä pikaisesti kuvaan. "Luulis kameran olevan jo valmiina.." Hessu sanoo virne naamallaan. Otimme nopeasti kuvat.

Hetki bussin lähtemisen jälkeen ulos tulivat myös Olli ja Pepe. Mutta näin heidät vain vilaukselta. Loppuvaiheessa meinasi tulla itku, mutta pystyin hillitsemään itseni.

Voi kyllä sanoa, että yksi parhaimmista Reckless Loven keikoista. Ei ehkä paras, mutta sijoittuu vähintään Top10 listalle :)

Kiitos kaikille paikalla olleille. Erityiskiitos apinalaumalle <3

25. joulukuuta 2011

Joulu joulu mennyt on

Se on muuten niin, että nyt on joulut vietetty, kinkut syöty, lahjat avattu ja vieraat potkittu pihalle. Kinkkua on tosin vielä toinen mokoma pakastimessa.

Lahjaksi sain ison kovanaama paistinpannun, rennot mustat collegehousut (ehkä hieman liian isoa kokoa, mutta kun on maha täynnä jouluherkkuja niin sitä ei huomaa), kokki- ja leipäveitset sekä ison punaisen teemukin ja suklaata enemmän kuin laki sallii.

En laittanut joulukortteja, en ostanut joululahjoja. Hyvän joulun toivotuksetkin menivät harvoille ja valituille.

:: Skins ::

http://www.e4.com/picture/91A2C2D9-72A2-41B3-8D52-398E25686980/view.e4
Tiistaina alkaa Skins WOOO!!! Olen silti sitä mieltä, että ensimmäinen tuotantokausi oli paras. Saa nähdä mitä tämä kausi tuo tullessaan.

:: Putous ::


Toinen ohjelma jota odotan myös kovasti, on kotimainen sketsisarja Putous. Ohjelmaa voi seurata 7. tammikuuta alkaen. Ensimmäinen jakso jää itseltäni näkemättä, koska olen äitini kanssa Tallinnassa. :)

Viime kauden kakkoseksi jäänyttä Harjakaista lainaten "Pidetään firman piikkiin sellaiset bileet ettei tarvii ku oksentaa omalla kustannuksella". Siis uutta vuotta odotellessa!!!!


10. joulukuuta 2011

Päivän parhaat

Näitä loistavia viisuja olen popittanut tänään:



16. helmikuuta 2011

Ensimmäinen luku

Tässä blogissani saatte lukea vauhtirinsessan mietteitä maailmanmenosta, ihmisistä ja asioista sekä seikkailuistani maailmalta.

Eilen kävi mielessä, että pitäisi aloittaa oma blogi. Omaanhan hyvin vahvoja mielipiteitä.

Maaliskuussa aloitan työharjoittelun Helsingin Levykauppa X:ssä. Pääsen ainakin hetkeksi pois täältä Savon sydämestä. Valmistun keväällä siis merkonomiksi kauppaoppilaitoksesta. Siellä helvetissä olen virunut puolitoista vuotta ja tuntuu etten mitään ole oppinut. Tarkoitukseni on muuttaa opintojen jälkeen Helsinkiin. Kesätyöt on hakusessa ja kämppäkin pitäisi löytää. No, hitaasti mutta varmasti...

Nyt prinsessa kiittää ja kuittaa. Palaan asiaan kun on taas asiaa :)

Päivän biisi: Cold Cold Ground - DIYM
:: KEIKAT ::

18.2. Reckless Love at Armas, Kuopio
25.2. Vanity Ink at Sputnik, Tampere
27.2. Reckless Love at Powerpark, Alahärmä
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...