29. helmikuuta 2012

Bring Back The Night

Vihdoinkin vuoden ensimmäinen blogimerkintä...

Loma

Talviloma on ollut pitkä ja raskas. Viime viikko meni tutustuessa Outokummun Ammattiopistoon, mikä osoittautui oikein mieluisaksi paikaksi. Seuraava opiskelupaikka on siis selvä. Vierailun toisena iltana iski kuume ja siitä kehittyi ihan kunnon flunssa. Nyt tauti on jo lähes voitettu.

Viime perjantaina Outokummusta päästyämme lähdin Kuopiosta suoraan Helsinkiin. Reissun tarkoituksena oli nähdä ruotsalainen bändi The Poodles. Päällekkäin oli muitakin keikkoja, mutta ajattelin, että tahdon ruotsalaiset nähdä joka tapauksessa. Muita tulee näkemään kuitenkin.

Siinähän se keikka meni riehuessa ja tirautin pari kyyneltäkin. Olipa yllätys. Tapasin paljon kavereita. Parasta oli kuitenkin se, että törmäsin Pepeen. :')

Seuraavana päivänä lähdettiin Miitun kanssa asemalle. Yhtäkkiä näen edessäni pitkähiuksisen miehen... Ei mennyt hetkeäkään kun tajusin kuka se oli. Hullun kiilto silmissä raahasin Miitua perässäni. Puudelit!!!! Olivat menossa Vaasaan keikalle. Pari sanaa vaihdoimme rumpalin kanssa. Mukavia heeboja :)

Vaikka Helsingissä olisi ollut ohjelmaa vielä lauantainakin, päätin lähteä takaisin Kuopioon. Väsynyt, mutta onnellinen matkaaja.

Etelästä tärähtää!!!

Tulevana lauantaina 3. helmikuuta jokaisen itseään kunnioittavan rokkarin täytyy tulla Freetimeen. Esiintymässä on kuuma ja energinen rock-kvartetti The Riot SoulHarvemmin tuoreet bändit enää iskee, mutta nämä pörröpäät ovat lunastaneet paikkansa.

Freetime sijaitsee Kirjastokadulla Amarillon vieressä. Itse en ole vielä kertaakaan vieraillut kyseisessä paikassa, mutta korkataan sen nyt kun kerran ollaan hoodeilla. Mukana menossa myös Catie Fleming & Her One Man Band.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...